Tervetuloa tirkistelemään kippuraelämää!

Näillä sivuilla voit tutustua kahteen akitaani Mioon ja Aksuun, harrastuksiimme ja elämäämme. Mio “Kaakkomäen Jiai” syntyi 15.2.2008.  Luonteeltaan Mio on, ei niin akitamaiseen tapaan, varsinainen sähköjänis. Mio on aina valmis toimintaan ja nauttii yhteisistä tokoilu ja leikkihetkistä. Mio on sijoituskoira, joten Miolla olisi tarkoitus teettää ainakin yksi pentue joko tulevana talvena tai keväänä. Aksu eli virallisemmin Hokuoukensha no Akifuu on 10.7.2003 syntynyt ystävällinen akita herra, joka muutti luoksemme uudenvuodenaattona 2008. Aksulla on yksi pentue ja ehkä tulevaisuudessa Aksu pääsee tekemään lisää ihania akita vauvoja.

Minä itse olen vuosimallia 84 oleva opiskelija. Koirat tulivat elämääni vasta aikuisiällä, mutta jo lapsesta asti haaveilin omasta koirasta. Ensimmäinen koirani oli pieni, mutta pippurinen shiba rouva Sakura. Tämä tulisieluinen otus koulutti minut koirien maailmaan ja vei mukanaan erilaisiin harrastuksiin. Vasta myöhemmin kuvioihin astui akita, nyt kahden vanha Mio. Tiemme Sakuran kanssa erkanivat eron myötä, mutta Mio jäi ilahduttamaan elämääni. Kun sitten Mio sai uudenvuoden aattona kaverikseen Aksun, oli minusta yht äkkiä tullutkin kahden akitan yksinhuoltaja.